Radiohead

Englantilainen Radiohead muodostettiin vuonna 1985. Yhtyeen jäseniin kuuluivat Thom Yorke, Jonny Greenwood, Colin Greenwood, Phil Selway ja Ed O’Brien. Radioheadin ensimmäinen sinkku Creep julkaistiin vuonna 1992 ja se nousi kansainväliseksi hitiksi seuraavana vuonna kun yhtyeen ensimmäinen albumi Pablo Honey julkaistiin. Kakkosalbumi The Bends vuonna 1995 kasvatti yhtyeen suosiota kotimaassa ja kolmas julkaisu OK Computer vuonna 1997 teki Radioheadista suositun myös kotimaansa rajojen ulkopuolella.

OK Computeria pidetään monissa piireissä koko 90-luvun yhtenä merkittävimmistä albumeista ja jopa kautta aikojen parhaimpana albumina. Seuraavat julkaisut A Kid, Amnesiac ja Hail to the Thief esittelivät bändin uudemman ja kokeilevamman puolen. Niissä nähtiin kokeilevampaa musiikkityyliä, krautrockia, pianon ja kitaran yhteistyötä ja jazzsoundeja. Osa albumeista on Radioheadin itse julkaisemia.

Radiohead on myynyt noin 30 miljoonaa albumia ja sitä pidetään yhtenä merkittävimmistä bändeistä. Kotimaassaan se on äänestetty kolmen parhaan joukkoon Beatlesin ja Rolling Stonesin rinnalle. Radiohead on onnistunut säilyttämään oman linjansa, tuonut musiikkiinsa uusia vaikutteita ja ottanut myös kantaa. Samanaikaisesti se on onnistunut miellyttämään kriitikoita ja rikkomaan myyntiennätyksiä. Radiohead on harvinaisesti säilyttänyt saman kokoonpanon alkuajoista asti, monet taustalla vaikuttavat tekijät ovat myös säilyneet samoina. Yhtyeen tuottajana monilla albumeilla on toiminut Nigel Godrich ja häntä onkin usein tituleerattu kuudenneksi bändin jäseneksi.